*

Työmiehen päiväkirja Asiaa siitä mistä ei pitäisi puhua ääneen

Hei meitä steriloidaan!

  • Hei meitä steriloidaan!

Naisilla on lukuisia keinoja varjella itseään lapsen aiheuttamalta kahdeksantoista vuoden helvetiltä. On kierukat, vaahdot, ääni, kasvot, mielipiteet yms. jotka ehkäisevät tehokkaasti ei toivotun lisääntymisen.


Miehillä niitä kolme: Juomulliset ja juomuttomat kondomit sekä pimeässä loistavat kumit. Kukahan valopää viimeisenä mainitut on keksinyt ja mikä sen loisteen tarkoitus on? Luulisin - mutta voin toki olla väärässä - että pimeässäkin suurin osa miehistä katselee partnerinsa kasvoja tai niskaa eikä sitä, kuinka maila vilkkuu sisään ja ulos. 


Kondomi on maailman huonoin ja epäkäytännöllisin sekä epäromanttisin ehkäisyväline ja yhtä pitävä kuin kuntapoliitikon vaalilupaus. Seksi kumin kanssa on rapinaa ja räpelöintiä sekä ihan helvetillistä turhautumista. Sitten se vielä lähtee pois päältä josta seuraa lisää rapinaa ja räpelöintiä.


Tähän kaikkeen suivaantuneena päätin, että kolme tunnustettua lasta saa riittää. Joku muu saa täyttää lopun maan ja minä menen ruunattavaksi.


Kunnallisella puolella homma olisi realisoitunut ilmeisesti himpun verran ennen krematoriota joten suuntasin meisseli kädessä yksityisen lääkäriaseman tiskille. Hinta oli 800 euroa! Minun yhdyntätiheydelläni kumit tulisivat halvemmaksi.


Eivät ne sielläkään suostuneet päivystysluonteisesti putkia pätkimään, mutta kolmen viikon päästä voisin tulla uudestaan. Arvatkaa millaiset pelot ehdin siinä ajassa kehitellä. Operaatiossa avustava sairaanhoitaja vakuutti minulle, että vasektomia toimenpiteenä on nopea ja hyvinkin simppeli, eikä siinä ole juurikaan mitään riskiä.


Itse leikkaus sattui vähemmän kuin genitaalialueen sokerointi. Hyvälle tuoksuva ja muutenkin elegantti urologi rapisteli sekä räpelöi tovin alapäässäni ja vihelteli koko toimituksen ajan. Hän sai kymmenen minuutin työstä 800 euroa: kyllä sellainen laittaa kenet tahansa viheltelemään.


Minua sen sijaan ei laulattanut yhtään. Seuraavat viikot sain kulkea napakoissa boksereissa ja löysissä collareissa. Kivekseni muistuttivat ulkonäöltään ja väriltään hiihtoliiton entistä puheenjohtajaa. Lisäksi ne olivat julmetun arat. Jostain syystä juuri noina viikkoina sain tämän tästä tahattomia iskuja haaroihini. Kenties se oli karma.


Eniten tuskaa kuitenkin aiheutti tuon ilmeisen varakkaan erikoislääkärin ilmoitus, että joskus luonto korjaa katkaistut siemenjohtimet. Olin aivan varma, että minä olen se onnenpoika jolle käy niin. Karma nähkääs.


Steriloinnin onnistuminen varmistetaan tutkimalla siemenneste juuri tähän tarkoitukseen pyhitetyssä laboratoriossa. Luulin sen olevan intiimi ja huomaamaton paikka. Jälkimmäistä se toki olikin. Sinne oli lähes mahdoton löytää. Jouduin varmasti kymmeneltä sairaalan siivoojalta kysymään tietä. Lopulta yksi heistä saattoi minut sen ovelle. Eikä siinä mitään; ihan luonnollinen juttuhan se on.


Itse toimenpidehuone ei ollut mikään romantiikan tyyssija. Se oli ikkunaton koppi jossa oli likainen sohva, lavuaari ja saksalainen pornolehti. Kesken näytteenannon alkoi oven takaa kuulua viheltelyä. Mieleeni tuli ikävä flashback eräästäkin urologista.


Kun poistuin kopista kuljetinainepurkki kädessäni, selvisi viheltelyn alkulähteeksi keski-ikäinen kaveri, joka korjasi tietokonetta käteenvetokopin oven takana. Hän iski minulle silmää. Vastasin näyttämällä keskisormea.


Tätä kirjoittaessa kolahti eteisen lattialle postia laboratoriosta. Siellä olisi tieto majoneesini elävyydestä tai kuolleisuudesta, mutta en ole uskaltanut avata sitä. Edessä taitaa olla uneton yö - FUCK!

https://

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (21 kommenttia)

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Vakiohomma fiksulle miehelle, sanoisin (hienoa kun "avauduit"). Terveisin, kaksi lasta, johdot poikki ja panomies.

Käyttäjän JussiKolehmainen kuva
Jussi Kolehmainen

Uteliaisuus ei kuulu sivistykseen, mutta olisin silti kiinnostunut tietämään paljonko operaatiosi maksoi? Minusta 800 euroa oli kyllä melko suolainen hinta tuollaisesta "nipsnaps"-toimenpiteestä.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Tehtiin Joensuun keskussairaalassa hieman yli 10 vuotta sitten, terveyskeskuslääkärin lähetteellä, enkä muista maksaneeni siitä kuin jokusen satasen. Kirurgi ainoastaan kysyi "oletko varma siitä?", aivan kuten lääkäri oli kysynyt. En kadu, päinvastoin; jokaisen miehen kannattaisi tehdä vasektomia 1-2 lapsen jälkeen. Maailmanlaajuisesti.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Kahdeksansadan euron toimenpide? Tieto houkutteli minut ottamaan selvää kirurgian hinnoista yleensä. Jälkimmäisestä linkistä löytyy näköjään tuo blogitekstissä mainittu esimerkkitaksakin.

http://www.helsinkiclinic.fi/hinnasto-helsinki-clinic

https://www.mehilainen.fi/sairaalat/sairaalapalvel...

Terveysturisti matkustaa nykyään Tallinnaan tai Budapestiin edullisempien hintojen perässä. Mutta maksaahan se matkakin.

Enemmän kuin operaation kustannuksia ihmettelen vanhemmuuden näkemistä 18 vuoden helvettinä. Vuosimäärä on mielestäni alakantissa, mutta kohtalo toisaalta rinnastettu aivan liian kovaan kuumuuteen.

Käyttäjän JussiKolehmainen kuva
Jussi Kolehmainen

No oli siinä 18 vuodessa pari ihan hyvääkin päivää ;)

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Vanhemmus ei lopu ennen kuin kuolema korjaa.
Vakaassa parisuhteessa riitävä ehkäisy ja fiksua,ettei nainen tarvitse kärsiä mahdollisista pilleriden tai vierasesineiden haitoista. Tosiaankin, aika kohtuuton hinta.

Mutta kerro mielummin sille alle 18 vuotiaalle, että kondoomi on ihan kiva ja kätevä kun oppii ja voi vaikka harjoitella etukäteen. Vaikka ei valot välkkyisikään niin onhan niitä eri väreissä ja makuinakin. Kondomi on ainoa väline joka suojaa taudeilta.

Käyttäjän SannaLappi kuva
Sanna Oksman

Minusta hinta on kohtuullinen, jos laskee, että paljonko maksaa naisten ehkäisyvälineet joita pitää ostaa tai uusia tietyin väliajoin. Pelkkä kierukkakin joka pitää muistaakseni vaihtaa oliko 3 vai 5 vuoden välein maksaa 200 € ja se pitää itse ostaa ennen kuin sen saat laitettavaksi. Puhumattakaan e-pillereistä jotka voivat olla kaiken hyvän lisäksi hengenvaarallisia.

Käyttäjän JussiKolehmainen kuva
Jussi Kolehmainen

Minusta hinta on kohtuuton sillä operaatio sisältää vain kaksi pientä viiltoa, kahden siemenjohtimen katkaisun ja kaksi tikkiä. Aikaa siihen menee maksimissaan 15 minuuttia.

Kallis näyttää olevan tuo kierukkakin.

Käyttäjän AnteroSmki kuva
Antero Säämäki

Terveydenhoidossa ja lääketieteessä liikkuvat isot rahat. Lääkärit ja lääketehtaat ovat rikkaita.

Käyttäjän AnteroSmki kuva
Antero Säämäki

Steriloimista pitäisi helpottaa.
Suomen nykylain 30 vuotta tai kolme lasta on holhoavaa vanhanaikaista lainsäädäntöä.
Muissa Pohjoismaissa ikäraja on 25 vuotta.

Nyt on käynnissä kansalaisaloite "Steriloimislain ikäraja pohjoismaiseksi eli 25 vuotta ja lapsiluvuksi kaksi lasta"
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2401
Aloitteen tavoitteena on 25 vuotta tai kaksi lasta steriloinnin perusteeksi.
Siitä ei ole kerrottu isoimmissa tiedotusvälineissä.
Pyynnöt medialle ja puolueille eivät ole tuottaneet tulosta.
Poliitikot eivät kommentoi asiaa.

Joten jos kannatatte pohjoismaista oikeutta sterilointiiin, kannattakaa ja jakakaa kansalaisaloitetta.

Käyttäjän AnteroSmki kuva
Antero Säämäki

Kun lapsiluku on täynnä, miehen kannattaisi käydä steriloitavana, niin naisen ei tarvitsisi kuormittaa elimistöään ja ympäristöä hormonilääkkeillä.

"Viime vuonna jo yli puolet steriloinneista tehtiin miehille, selviää terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tiistaina julkaisemasta tilastosta. Miehille toimenpiteitä tehtiin runsas 2700 ja naisille noin 600 vähemmän."
https://yle.fi/uutiset/3-9690584

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Entäs jos menet toisiin tai kolmansiin naimisiin ja haluatte "omia" lapsia? Tuollainen sterilointi mainitsemastasi syystä edellyttää implisiittisesti lujaa uskoa omaan nykyiseen parisuhteeseen.

Käyttäjän AnteroSmki kuva
Antero Säämäki

Steriloimisessa on katumisriski, siksi sen hakijalle pitäisi painottaa ratkaisun olevan lopullinen.
Silloin pitää ajatella, ettei halua enää lapsia edes uudessa suhteessa.

Steriloimista katuu vain noin 5% ja suurin osa heistä on synnyttäneitä naisia ja hyvin harva katuvista hakeutuu sterilisaation purkuleikkaukseen.

Steriloinnin voi yrittää purkaa tai hakeutua lapsettomuushoitoon.
Lakitekstissä voidaan määritellä, että steriloimista katuvan pitää itse maksaa purku tai lapsettomuushoito.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Minun suosikkini ehkäisykeinoista on kierukka. Useilla naisilla se estää kuukautiset kokonaan tai lähes kokonaan. Naiset joille se sopii, ovat todennäköisesti vielä vahvemmin sitä mieltä.

Minä kävin leikkauksessa keväällä 2008 yksityisellä. Maksoi alle 600 €. Sitä ennen olin käynyt julkisella haastattelussa ja olin ollut jonossa muistaakseni yli vuoden. En tiedä ilmoitettiinko Mehiläisestä leikkauksesta, mutta julkiselta puolelta ei koskaan kuulunut mitään.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Ohhoh, kylläpä täällä näkyy olevan viljalti teitä kastroituja ...

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Kastraatio on ihan toinen operaatio. Siinä poistetaan kivekset ja se vaikuttaa hormonitoimintaan estäen mm. äänenmurroksen, jos se tehdään riittävän aikaisella iällä. Vasektomiassa, jota myös sterilisoinniksi kutsutaan, katkaistaan siemenjohtimet ja se estää pelkästään siittiöiden pääsyn siemennesteeseen. Siemennesteen koostumus pysyy silmämääräisesti täysin samana ja hormonitoimintakin säilyy entisenlaisena.

Seksuaalinen halukkuus yleensä lisääntyy hieman, mutta se johtuu lähinnä vapautumisen tunteesta, kun ei enää tarvitse huolehtia. Kun se on lähin vastine e-pillerille miehille, niin vaikutusta voi verrata siihen, mitä e-pilleri aiheutti naisten seksuaaliselle vapautumiselle. Vähäisempi tietysti, mutta parempaa vertailukohtaa en keksi.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #17

Juu, käytin toki hiukan ilkikurisesti tuota kastraatio -sanaa.

Mutta mitä muuten taphtuu niille siittiöille, jotka eivät pääse siemennesteeseen? Kumuloituuko niitä jonnekin mätänemään vuosikausiksi?

Käyttäjän AnteroSmki kuva
Antero Säämäki Vastaus kommenttiin #19

Siittiöt eivät pääse kiveksistä eteenpäin, joten ne kuolevat, hajoavat ja imeytyvät elimistöön.
Tämän vuoksi sterilisaatio aiheuttaa siittiövasta-aineiden muodostumista, joka heikentää siittiöiden laatua ja vaikeuttaa purkamista.

Käyttäjän AnteroSmki kuva
Antero Säämäki Vastaus kommenttiin #20

Siittiöt ovat pikku ilkiöitä. ;-)

Käyttäjän AnteroSmki kuva
Antero Säämäki

Yle uutisoi steriloinnin saamisen vaikeudesta naisten kohdalla.
Lääkärit toimivat yksilöllisesti vastoin potilaan oikeuksia.
https://yle.fi/uutiset/3-9702427

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset