Työmiehen päiväkirja Asiaa siitä mistä ei pitäisi puhua ääneen

Osa 16: Minä luovutan

  • Osa 16: Minä luovutan

Sain vuonna 2010 masennusdiagnoosin. Kerron blogissani miten masennus tarttui minuun, millaiseksi se teki elämäni ja miten yritin päästä siitä eroon, sekä miten lopulta päätin elää, juosta ja kilpailla masennuksesta huolimatta.

 

Aloin toden teolla väsyä sillä oloni kohentuminen oli epätoivoisen hidasta. Fyysinen pahoinvointi kouristuksineen oli jäänyt, mutta lamaava tahdottomuus ja toistuvat ajatukset vaivasivat ajoittain yhä edelleen. 
 

Minulla oli kyllä päivittäinen rutiini. Nousin tiettyyn aikaan ylös, tein aamulenkin tai kävelyn, jonka jälkeen menin joko kirjastoon tai kahvilaan kirjoittamaan sairaudestani. Elin ulkoisesti lähes normaalisti eikä masennukseni ollut enää kovin vakavaa. Vaikka oloni oli huomattavasti parempi kuin edellisenä syksynä niin silti elämä tuntui parhaimmillaankin vain siltä kuin kävelisin kengät väärissä jaloissa.
 

Elämässä ei ole mitään mieltä jos se muodostuu vain aterioista ja fyysisen kunnon ylläpitämisestä. Mitään muuta - kirjoittamisen lisäksi - ei päiviini sisältynyt. Toki edelleen pidin yhteyttä ystäviini ja tapasinkin heitä, mutta tajusin myös, että masennukseni ei taida mennä ohi ilman lääkitystä. Lopulta käsitin, että minulla oli enää kaksi vaihtoehtoa: hakeutua takaisin sairaalaan tai aloittaa lääkitys. Minun oli pakko valita.
 

En uskonut sairaalan auttavan minua kuin hetkellisesti joten jäljelle ei sitten jäänyt kuin lääkitys. En siis aloittanut sitä kevyin perustein, mutta kysehän oli lopultakin vain päätöksen teosta ja sen aiheuttamien seurausten hyväksymisestä. Minullahan se tarkoitti vain sitä, että juoksukunnostani katosi terävin kärki, jota tosin muutenkin tuntui jääneen hamaan menneisyyteen. Se tarkoitti myös, että saisin unohtaa unelmani Bostonin maratonista. 
 

Yritin ajatella, että ehkä minun roolini ei juoksun suhteen ole ollakaan sankari vaan  pelkkä saattaja; minulla oli yhä edelleen ihmisiä ympärilläni jotka tarvitsivat minun tukeani juoksemisen saralla. Mitä sen sitten olisi väliä kuka ne ennätykset juoksee jos kuitenkin saisin olla niissä jotenkin osallisena.
 

Minua on moitittu usein kyyniseksi pessimistiksi. Se johtuu varmaankin siitä, että viljelemäni sarkasmi koetaan usein liian kirjaimellisesti. Se saattaa johtua myös siitä, että viimeiset vuodet masennus minussa on ollut perin leimaa-antavaa. Perusilmeeni on ollut varsin vakava, jopa eloton. Ihmiset ovat kuitenkin minun suhteeni väärässä. En ole myrkyllinen.
 

Kaiken näennäisen synkkyyden keskellä olin useammin tarttunut oljenkorteen kuin päästänyt irti. Minulla on aina ollut - sairaudestani huolimatta - varsin voimakas kyky innostua asioista ja elämästäkin. Ja vaikka kuinka välillä yritän sitä kieltää niin minussa elää voimakkaana se ajatus, että toivottomia tapauksia ei ole. Minulla on kyky kokea ja tuntea asioita voimakkaasti ja sokeasti. Minulla on kyky hypätä pelottomasti tyhjän päälle. 
 

Jossittelu oli kuitenkin turhaa sillä kaikesta huolimatta minun piti elää elämääni sen omilla ehdoilla tietoisena sairaudestani ja menneisyydestäni. Minä en ollut normaali ja tarkemmin ajateltuna en halunnut sellaiseksi muuttuakaan. Se ei silti tarkoittanut etteikö minulla olisi ollut halua ja tahtoa tuntea onnea sekä tasapainoisuutta.
 

Mielialalääkkeet eivät ole mitään ihmelääkkeitä. Sen lisäksi, että ne nostavat sykettä, ne myös aiheuttavat pahoinvointia, huimausta, lihomista ja muuta epämiellyttävää varsinkin aloitettaessa. Olin kuullut, että masennus aiheuttaa aivoissa muutoksia ja mietin oliko pitkään jatkunut masennukseni vaurioittanut niitä pysyvästi - siis niin, että lääkitys ei ehkä korjaisikaan tilannetta ennalleen. Ja mikä sitten on ennalleen? Siitä oli niin pitkä aika kun olin tuntenut elämän olevan normaalia ja helppoa.
 

Niinpä minä sitten otin sen pillerin. Sillä ei ollut samanlaista nostetta antavia vaikutuksia kuin ruokavalion muutoksella, ystävien seuralla tai vaikkapa ihastumisella. Lääkityksen ainoa efekti oli sivuvaikutukset, unien lisääntyminen ja tietoisuus siitä, että lääkitys saattaa helpottaa oloani. Olin kuitenkin valmis tarttumaan toiveeseen paremmasta joskin käsitykseni siitä, mikä on parempaa, saattoi olla varsin häiriintynyt.
 

Minusta on hullunkurista, että kuolemaantuomittujen sairauksia hoidetaan. Eli heidät hoidetaan terveeksi vain sen vuoksi, että teloitus on mahdollinen. Mietin oliko omalla kohdallani tapahtumassa lähes sama asia. Lääkitäänkö minut taas kerran työkykyiseksi ja parin vuoden päästä tulen romahtamaan entistä syvemmälle masennukseen. Avaanko taas uuden oven jonka elämä kohta epäreilusti läimäyttää kiinni nenäni edestä ja sanoo ähäkutti!

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän anmarirytila kuva
Anmari Rytilä

Mielipiteet lääkkeistä ovat usein mustavalkoisia.

Lääkärit kirjoittavat pillereitä mielellään, usein turhin perustein.
Sitten on niitä, jotka eivät ymmärrä muun kuin porkkanoiden ja liikunnan merkitystä paranemisessa.

Olemme aivoinemme ainutlaatuisia, yksilöitä.

Hyvä, että otit pillerin. Et ottanut sitä kevyin perustein.
Uskon, että ei tule ähäkuttia. Tulee uusi alku.

Kirjoitat hyvin; oletko ajatellut kirjoittavasi enemmänkin - ja muustakin kuin masennuksesta?

Tätä monet eivät muuten tajua: on olemassa rauta-aivoja ja herkkäaivoja.
Herkkäaivoiset eivät välttämättä ollenkaan kestä nykyistä työelämää, eivät lääkkeiden voimallakaan.

Luovuus, taide ja omaehtoisuus ovat herkkäaivon avainsanoja.
Kirjoitan omasta kokemuksesta.

Käyttäjän TimoHmyl kuva
Timo Hämylä

Olen samaa mieltä, toivottomia tapauksia ei ole. Aina voi jotenkin löytää niitä ohuen ohuita oljenkorsia, joihin tarttua ja jotka vievät eteenpäin päivä kerrallaan.
Hyvää kerrontaa ja uskon, että pääset jonain päivänä pääset masennuksen aiheuttamista oireista eroon, lopullisesti!

Käyttäjän ellelazarov kuva
Elle Marketta Lazarov

Mielestäni et ole luovuttaja olet sitkeä taistelija.

Masennus on biologinen sairaus oikea lääke auttaa , sähkö auttaa.

Puuttuuko sinulta asiantunteva hoitaja tai lääkäri, pelkkä reseptin kirjoittaja ei riitä.

Tuolla tarmolla mikä sinulla on vaadi itsellesi asiantuntevaa hoitoa lääkkeen lisäksi.

Masennus on parannettavissa oleva rairaus.
Tsemppiä!!!

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset