Työmiehen päiväkirja Asiaa siitä mistä ei pitäisi puhua ääneen

Osa 13: Sokea sokeaa taluttaa

  • Osa 13: Sokea sokeaa taluttaa

Sain vuonna 2010 masennusdiagnoosin. Kerron blogissani miten masennus tarttui minuun, millaiseksi se teki elämäni ja miten yritin päästä siitä eroon, sekä miten lopulta päätin elää, juosta ja kilpailla masennuksesta huolimatta.
 

Olin koko syksyn 2014 - myös sairaalassa ollessani - pyrkinyt pitämään maratonkouluryhmääni suhteellisen kiinteästi yhteyttä. Tiesin, että jos he jäävät yksin niin he saattavat lakata uskomasta omiin mahdollisuuksiinsa. Epäusko on joskus juoksijoiden toinen nimi. Jonkun pitää aina välillä muistuttaa meille mitä kohti olemme menossa. Minulla oli kaunis ajatus ja tahto auttaa heitä pääsemään tavoitteeseensa. Olkoonkin, että moni heistä oli sosiaalisesti, tunne-elämältään ja ehkä fyysisestikin vahvempi kuin minä. Silti tunsin olevani vastuussa heistä ja unohdin F-koodini.
 

Sairausloma mahdollisti sen, että pystyin harjoittelemaan enemmän heidänkin kanssaan. Nuo lenkit olivat todella jännittäviä. Pelkäsin koko ajan kramppeja joita olin alkanut syksyllä saamaan. Välillä niitä toki tuli, mutta pystyin peittämään ne teeskentelemällä käyväni tarpeillani. Pelkäsin myös, että energiani loppuvat. Sellainen, että valmentaja painuu kasaan kesken juoksun saattaa vaikuttaa melko negatiivisesti valmennettavaan. 
 

Toisten kanssa treenatessa vahvistui myös käsitykseni kuuntelemisen tärkeydestä. Ja kyllä minä kuuntelinkin. Juoksijatkin prosessoivat asioita sekä valmentautumistaan, ei pelkästään juoksemalla, vaan myös puhumalla ja silloin on tärkeää, että joku kuuntelee. Mitä sitten, että kuuntelija itse on kasassa vain hatarasti harsittuna; siitä huolimatta molemmat voittavat. Kuunnellessaan ihminen ei ajattele itseään.
 

En kertonut kenellekään tilanteestani sillä heikkoudestani ja häpeästäni huolimatta koin olevani juostessani vahva. Juoksukunnoltani olin toki surkeammassa jamassa kuin vuosiin ja etenin lähinnä ajatuksen voimalla. 
 

Näennäinen vahvuuteni aiheutti myös kritiikkiä. Jotkut ihmiset, jotka tiesivät sairauslomastani, ihmettelivät, että kuinka jaksan juosta, mutta en jaksa käydä töissä. Liian usein ihmisen mielenterveyttä mitataan edelleenkin fyysisillä suorituksilla unohtaen se, että esimerkiksi rakastelu ja ojankaivuu eivät ole ihan täysin verrannollisia toisiinsa vaikka molemmissa pätevät myös fysiikan lait. Toiseen niistä meillä on tarve ja toinen on vain pakon sanelemaa.
 

Jos minun intohimoni olisi kitaran soittaminen niin kukaan ei ihmettelisi, että kykenen soittamaan sairaudestani huolimatta. Tai jos näyttelisin tai maalaisin tauluja niin kukaan ei kyysenalaistaisi, että harrastin niitä myös sairauslomani aikana. Mutta tavoitteellinen maratonharjoittelu kirvoitti välillä: "Luulis nyt jaksavan töissäkin käydä" -kommentteja.
 

En tiedä helpottaisiko ihmisten kateutta jos kertoisin millaista oli harjoitella masentuneena. Jokaista lenkkiä ja treeniä edelsi kamppailu itseni kanssa. En pystynyt käyttämään aikaani riittävän tehokkaasti ja harjoittelin vain minimimäärän. Vasta tunnin juostuani minussa alkoi tapahtua muutoksia jotka tekivät treenaamisesta siedettävää, mutta ei nautittavaa. Tehojen suhteen kykenin ehkä parhaimmillaankin vain noin 60% suoritukseen. Harjoittelun jälkeen minulla oli yleensä hyvä olo, mutta toisaalta joskus - erityisesti kovien treenien jälkeen - maksoin olostani lunnaat unettomuuden muodossa. Itse asiassa juuri juoksuharjoittelu saattoi aiheuttaa sen, että joka toinen päivä oloni oli siedettävä ja joka toinen päivä koin käsittämättömän voimakasta ahdistusta. 
 

Ja nyt tulee paras osa jonka jälkeen kenenkään ei tarvitse enää kadehtia sitä, että sain puoli vuotta elää kuin ammattilaisurheilija: Kevääll 2015 - kolmen kuukauden määrätietoisen, nousujohteisen ja tarkasti kontrolloidun harjoittelun jälkeen olin testien mukaan huonommassa juoksukunnossa kuin viisi vuotta aiemmin jolloin olin saanut masennusdiagnoosin.
 

Siitä huolimatta pidin liikettä yllä ja uskoin yhä pystyväni alittamaan sen kirotun Bostonin maratonin karsintarajan. 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset