*

Työmiehen päiväkirja Asiaa siitä mistä ei pitäisi puhua ääneen

Urheilija yrittää yrittämästä päästyään

  • Urheilija yrittää yrittämästä päästyään

Teini-iässä eräs kaverini harrasti seurustelua. Tavallaan sekin on urheilua aivan kuten biljardikin. Hän harjoitteli, toivoi parasta ja teki kaikkensa, mutta se ei riittänyt; joukkueeseen valittiin toinen poika (helsinkiläinen basisti).

 

Valinnoista järjestetyssä tiedotustilaisuudessa kaveri purki pettymyksensä miehiseen tapaan ja löi nyrkillä petollisen tytön kipsilevyseinään. Myöhemmin hän kertoi minulle kuvitelleensa kuinka seinä murenee pirstaleiksi Bruce Willis -tyyliin. Niin ei käynyt. Sen sijaan iskusta kuului vain: kops. Hän oli lyönyt koolingin kohtaan sillä seurauksella, että käsi murtui.

 

Ensiavussa lääkintävahtimestari kipsasi murtunutta kättä ja kysyi mitä sille oli sattunut. Kaveri kertoi rehellisesti syyn raivokohtaukselleen. Vaksi tuijotti häntä hetken ja sanoi sitten vanhemman miehen vakavuudella: ”Kyllä tollanen aina terapeuttien lässytyksen voittaa.”


En mitenkään kannata väkivaltaa, mutta silti rinnastan kaverini seinäänkopsautuksen kiekkotappeluun. Se on sääntöjen vastaista, mutta kuuluu lajin koodistoon. Oli myös onni onnettomuudessa, että kättä sattui kipsaamaan mies joka ei turhia moralisoinut. Pitkälti hänen ansiostaan kaverini menestyksekäs ura seurustelijana ei katkennut ensimmäiseen vammautumiseen vaan sitä on seurannut lukuisia uusia otteluja.


Kaveri otti virheistä opikseen: nykyään hän usein uuden suhteen alussa tutkii hyvin tarkoin naisen asunnon väliseinät. Vielä useammin hän eron sattuessa ottaa kolean Bruce Willis -tyylisen ilmeen, sanoo vanhemman miehen vakavuudella jotain tosi koleaa ja poistuu sitten paikalta itkua pidätellen.
 

Enää hän ei toki pyri ”maajoukkueeseen” vaan seurustelee enemmänkin piiritasolla pissalta haisevien viiskymppisten kanssa.

https://

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

Kilpaurheilun filosofia: olla paras jossakin tyhjänpäiväisessä. Siksi on todella ihmeellistä, kuinka suuria uhrauksia urheilijat tekevät pinnalle pääsemiseksi. Obsession voima?

Käyttäjän JussiKolehmainen kuva
Jussi Kolehmainen

Päteekö sama filosofia tieteeseen, taiteeseen ja muuhun sellaiseen "jalompaan" tyhjänpäiväisyyteen?

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

Ei. Kulttuuri jalostaa, sekä tekijöitä että käyttäjiä. Urheilu tyhmistää urheilijoita sekä penkkiurheilijoita.

Lahden kisoissa oli parihiihto. Ehkä seuravissa mies nainen parihiihto. Urheilu on jäänne sotakuntoisuuden ylläpitämisestä. Vähän kuin umpisuoli ...

Käyttäjän JussiKolehmainen kuva
Jussi Kolehmainen Vastaus kommenttiin #3

Tarkoittaako tuo sitä, että koska urheilen, olen jalostumaton ja siten tyhmempi kuin joku joka harrastaa kulttuuria?

Kyllä nykyään urheilussa on enemmänkin kyse sekä fyysisen että psyykkisen terveyden ja kunnon ylläpitämisestä ja myös itsensä voittamisesta

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn Vastaus kommenttiin #4

Sotket kilpaurheilun ja kuntourheilun.

Juuso Hämäläinen Vastaus kommenttiin #5

Näin on. Kilpaurheilu ja myös äärimmäinen itsensä rääkkääminen ts. itsensä voittaminen ei ole kropalle hyväksi ja kertoo harjoittajansa henkisistä ongelmista. Toisekseen kyse on myös turhanpäiväisestä rehkimisestä verrattuna oikeaan työntekoon.

Juuri tuon turhuuden takia kilpaurheilulle annettu kaistanleveys yhteiskunnassa ja mediassa on täysin suhteeton ja yhteiskunnalle tärkeän työn sankareille osoitettu mitätön.

Käyttäjän JussiKolehmainen kuva
Jussi Kolehmainen Vastaus kommenttiin #6

Väitätkö, että esim. Leo-Pekka Tähti olisi yhteiskunnalle arvokkaampi vaikkapa puhelinmyyjänä.

Itse olen kyllä kokenut, että kropan "rääkkääminen" on fyysiselle terveydelle hyväksi. Itsensä voittaminen taas lisää henkistä kanttia ja siten myös työkykyä.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset